Siirry metatietojen loppuun
Siirry metatietojen alkuun

Maksutavat Suomessa

Suomalaiset maksavat verkko-ostoksiaan pankkien verkkomaksuina, maksukortilla, laskuilla, postiennakkona, virtuaalisilla lompakoilla sekä mobiilimaksuina. Verkkokaupan kannalta tärkeintä on tarjota asiakkaalle useita helppokäyttöisiä, turvallisia ja edullisia vaihtoehtoja, joista kuluttaja voi valita mieleisensä. Tuttuus on verkkomaksamisessa tärkeässä asemassa, sillä usein kuluttaja valitsee mieluummin tutun ja turvalliseksi todetun maksutavan kuin aivan uuden palvelun.

Lasku onkin monien verkkokauppojen edelleen tarjoama vaihtoehto. Esimerkiksi maksuttomassa Suomalainen verkkokauppa -palvelussa tilauksista saa luotua pdf-muotoisen laskun, jonka voi lähettää tilaajalle sähköpostitse. Suomessa pankit nauttivat perinteisesti kuluttajien suurta luottamusta, ja ne ovat olleet myös vahvasti mukana kehittämässä verkkopalveluitaan. Tämän takia maksaminen verkkopankkitunnuksilla on Suomessa verrattain yleisempää kuin monessa muussa maassa. Verkkopankkimaksamisessa kuluttaja ei anna luottokorttitietoja kaupalle, vaan valitsee tarjotuista vaihtoehdoista oman pankkinsa, kirjautuu sisään verkkopankkitunnuksillaan ja vahvistaa maksun omalta tililtään.

 

Maksutapoja Suomessa

Esimerkkejä

Kuvaus

 

Luottokortti/debit-kortti

 

Visa, Visa Debit, Visa  Electron, Debit MasterCard, American Express, Diners Club.

 

 

Maksu tehdään asiakkaalle myönnetyllä kortilla ja veloitetaan kortin luotolta tai suoraan asiakkaan pankkitililtä (debit).

 

 

Verkkopankki

 

Nordea, Osuuspankki, Danske Bank, POP Pankit, Nooa, Aktia, Säästöpankit, S-Pankki, Handelsbanken, Ålandsbanken ja Tapiola Pankki.

 

 

Tilaus maksetaan käyttäjän verkkopankkitunnuksilla.

 

Virtuaalitilit/-laskut

 

Collector, Joustoraha, PayPal, Klarna, APE Payment, Everyday, Point.

 

 

Asiakas lataa rahaa erilliseen virtuaalikukkaron ja maksaa sen kautta ostoksensa kerralla tai osissa.

 

 

Lasku

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjepostina tai sähköisesti asiakkaalle lähetetty tavallinen kuluttajalasku.

 

 

Postiennakko

 

 

 

Postin palveluna asiakkaalle toimitettu tilaus, joka asiakkaan pitää maksaa postikonttorissa ennen paketin luovutusta.

 

 

 

Valittaessa verkkokaupan maksupalveluratkaisua tulisi huomioida palvelun aloitusmaksu, kuukausimaksu ja kertamaksu. Lisäksi kannattaa olla tarkkana muiden asioiden, kuten sopimuksen keston, kustannusten ja rajoitusten suhteen. Postiennakko on verkkokauppiaille turvallinen vaihtoehto. Vastaanottaja ei saa tuotetta ennen kuin hän on maksanut sen, ja näin verkkokauppias välttää luottotappiot. Laskulla maksaminen on myös edelleen useiden asiakkaiden valitsema vaihtoehto, vaikka sähköiset maksut ovatkin yleistyneet runsaasti. Lasku voidaan lähettää asiakkaalle pdf-muodossa esimerkiksi sähköpostitse.

Kuten edellä mainittiin, kotimaisten maksunvälityspalveluiden markkinat ovat käytännössä kolmen kauppa. Suomen Verkkomaksut, Maksuturva ja Checkout tarjoavat kaikki kattavia ratkaisuja, joilla erilaiset verkkomaksupainikkeet voidaan lisätä verkkokauppaan. Palvelut eroavat toisistaan tarjottujen lisäpalveluiden, maksutapojen ja hinnan perusteella. Esimerkiksi Maksuturva tarjoaa työkaluja verkkokaupan peruutusten ja palautusten hallintaan.

Kaikki kolme käyttävät esimerkiksi Luottokunnan palveluita luottokorttimaksujen prosessointiin. Tällaisen maksunvälityspalvelun valitseminen on verkkokaupalle suositeltu vaihtoehto, sillä on helpompaa tehdä sopimus yhden toimijan kuin erikseen jokaisen pankin tai luottokorttiyhtiön kanssa. Maksunvälityspalveluista saa yleensä muutamassa päivässä tai viikoittain tilityksen kaikesta myynnistä. Keskitetty tilitys on yritykselle helppo käsitellä myös kirjanpidollisesti.

Seuraavassa on esiteltynä yleisimpiä suomalaisia verkkomaksupalveluita ja maksunvälityspalveluita.

 

Luottokunta eMaksupalvelu

Luottokunnan eMaksupalvelu, jonka kautta prosessoidaan luottokorttimaksuja. Useat maksupalvelut käyttävät Luottokunnan palveluita luottokorttitietojen käsittelyyn. Luottokunta tukee Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard-, Debit MasterCard-, American Express- ja Diners Club -korttimaksujen varmennuksia, veloituksia ja hyvityksiä.

http://www.luottokunta.fi/Tuotteet/eMaksupalvelu/

 

Suomen Verkkomaksut

Suomen Verkkomaksut lukeutuu yhdessä Checkoutin ja Maksuturvan kanssa Suomen suosituimpiin maksunvälityspalveluihin. Suomen Verkkomaksujen kautta kauppias saa yhdellä sopimuksella kauppaansa kaikki yleisimmät maksutavat. Suomen Verkkomaksujen mahdollistamia maksutapoja ovat kotimaiset verkkopankit, Visa, Visa Electron, MasterCard, Eurocard, Collecter, Joustoraha, PayPal ja Klarna. Ajantasaisen maksutapalistauksen näet Suomen Verkkomaksujen sivuilta.                   

www.verkkomaksut.fi

 

Checkout

Checkout kuuluu Suomen Verkkomaksujen ja Maksuturvan kanssa suosituimpiin kotimaisiin maksunvälityspalveluihin. Checkoutin kautta verkkokauppias saa kauppaansa seuraavat maksutavat. Nordea, Osuuspankki, Danske Bank, POP Pankit, Nooa, Aktia, Säästöpankit, S-Pankki, Handelsbanken, Ålandsbanken ja Tapiola Pankki, Collector, Everyday, Joustoraha, APE Payment, Neocard, Visa, Visa Electron, Mastercard, Maestro ja Klarna. Ajantasaisen maksatapalistauksen näet Checkoutin sivuilta.

www.checkout.fi

 

Maksuturva

Maksuturva tarjoaa verkkokauppiaille maksunvälityksen palveluita etäkaupankäyntiin. Maksutavoista saatavilla ovat palvelusta riippuen kotimaisten pankkien verkkomaksupainikkeet, luottokortit sekä SveaWebPlay-maksut. Maksuturvan maksunvälityspalvelut on helppo integroida useimpiin verkkokauppaohjelmistoihin. Maksu- ja tilitystapojen lisäksi palveluihin voidaan sisällyttää mm. Tyytyväisyystakuu-työkalu, jonka avulla voidaan hallita tuotepalautuksia ja reklamaatioita.

www.maksuturva.fi

 

Joustoraha

Joustoraha on kotimainen joustoluottopalvelu, jolla voi maksaa verkkokauppaostoksia erissä. Joustorahalla asiakas voi maksaa erissä jopa 1–12 kuukauden takaisinmaksuajalla. Joustoraha sisältyy Suomen Verkkomaksujen ja Checkoutin sopimuksiin, mutta sen voi asentaa myös verkkokauppaan itsenäisenä palveluna.

www.joustoraha.fi

 

 Everyday

Everyday on joustoluotto, joka tarjoaa kuluttajan vapaaseen käyttöön 300–1 000 € luottorajan ilman kiinteää vuosimaksua tai muita kuluja. Kuluttaja voi luottorajan puitteissa nostaa rahaa tililleen ja tehdä kuluttomia verkkokauppaostoksia Everyday-maksutavalla. Maksutavan lisääminen verkkokauppaan on kauppiaalle ilmaista.

www.everyday.fi

 

 Klarna

Klarna tarjoaa kaksi maksuvaihtoehtoa, Klarna Laskun ja Klarna Tilin. Klarna Lasku antaa kuluttajalle mahdollisuuden maksaa tuotteet vasta niiden vastaanottamisen jälkeen. Klarna Laskulla tilaavan kuluttajan ei tarvitse henkilötunnuksen lisäksi antaa itsestään muita tietoja. Klarna Tilin avulla asiakas voi maksaa ostoksensa erissä ja yhdistää useamman tilauksen samalle laskulle. Klarnan maksupalvelut sisältyvät useisiin maksupalvelupaketteihin, mutta ne voi asentaa verkkokauppaan myös itsenäisesti.

www.klarna.fi

 

 Collector

Collector Commerce on verkkoon tai myymälään soveltuva laskunmaksutapa. Kuluttaja maksaa tuotteensa laskulla vasta kun tuote on toimitettu hänelle kotiin. Laskuilla voi olla jopa 60 päivää maksuaikaa, eivätkä ne eräänny keskellä kuukautta. Collector-laskuilla ostoksia voi maksaa myös pienemmissä erissä. Collectorin maksupalvelut sisältyvät useisiin maksupalvelupaketteihin, mutta ne voi asentaa verkkokauppaan myös itsenäisesti.

www.collector.fi

 

 PayPal

PayPal on tunnettu kansainvälinen maksujenvälitysjärjestelmä, jota käytetään ympäri maailmaa hyvin laajalti verkkomaksamisessa ja lahjoitusten vastaanottamisessa. Suomessa PayPal ei ole lyönyt läpi samaan tapaan kuin sen syntymämaassa Yhdysvalloissa, mutta suosittu palvelu on helppo sisällyttää verkkokauppaan maksunvälityspalvelun valmiin paketin mukana.

www.paypal.com

 

 Point

Pointin eCommerce-palvelu perustuu asiakkaiden kertaluontoiseen tunnistukseen. Tämän jälkeen asiakas voi maksaa ostoksensa helposti niissä verkkokaupoissa, jotka käyttävät Pointin maksulomaketta. Kauppias seuraa maksutapahtumia Pointin omassa raportointipalvelussa. Maksulomake on suunniteltu erityisesti mobiililaitteilla tapahtuvaan maksamiseen.

www.point.fi

Varustettu ilmaisella Atlassian Confluence Community License-lisenssillä, joka on myönnetty hankkijalle TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry / Finnish Information Society Development Centre. Evaluoi Confluencea tänään.

Adaptavist ThemeBuilderKäytössä

Adaptavist ThemeBuilder EngineAtlassian Confluence