Niin moni asia riippuu tietokoneista ja tietoliikenteestä
Tietoturvassa on kyse tietojen, tietojärjestelmien ja tietoliikenteen
suojaamisesta turmeltumista, luvatonta käyttöä, häirintää, urkintaa ja
muita uhkia vastaan.
Yritysmaailmassa tietoturvan tarve on yleensä
ilmeinen, koska tietojenkäsittelyllä on niin keskeinen osa toiminnassa.
Tietokoneiden hyväksikäyttö miltei kaikessa on tuonut suuria etuja.
Toisaalta siitä johtuu,
että vakavat häiriöt tietojenkäsittelyssä aiheuttavat
erittäin suuria ongelmia.
Lisäksi tietoihin sisältyy liikesalaisuuksia ja muuta salassa pidettävää.
Ja esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla asiakkaiden
yksityisyyden turvaaminen on olennaista ja lakisääteinen velvollisuus.
Kyse ei ole vain siitä, että tietojen on oltava luotettavasti saatavilla.
Lisäksi niiden ei pidä olla kenen tahansa saatavilla.
Uhkia on muitakin kuin ilmeisiä
Mutta monissa yhteyksissä tietoturvan tärkeyttä ei tunneta tai
ainakaan oteta huomioon, ainakaan käytännön toiminnassa. Esimerkiksi
julkisella laitoksella ei ole samanlaista intressiä salata tietojaan
kuin yrityksellä. Mutta aina on joitakin tietoja, jotka on
pidettävä salassa, ja joka tapauksessa on paljon tietoja, jotka
on säilytettävä ja suojattava asiattomalta muuttamiselta.
Kun esimerkiksi yliopiston kaikki
opintosuoritukset viedään ATK-rekisteriin, monia asia romahtaa monen
ihmisen elämässä, jos se tuhoutuu vaikkapa ohjelmistovian takia,
ellei rekisteristä ole ajantasaisia varmuuskopioita.
Yksityinen ihminen ajattelee helposti, ettei hänen
kotitietokoneessaan olevista tiedoista kukaan ole kiinnostunut.
Ilme voi muuttua, kun huomataan, että koneeseen päässyt virus on
lähettänyt yksityisen päiväkirjan Internetiin miljoonien ihmisten
naureskeltavaksi.
Eri turvataso eri tilanteisiin
Suhteellisuudentaju on tarpeen, koska tietoturvajärjestelyt
aiheuttavat aina jonkin verran lisätyötä sekä rajoituksia ja joskus
harmiakin tietokoneiden ja tietoliikenteen asialliselle käytölle.
Täydellistä tietoturvaa ei voida saavuttaa, mutta voidaan löytää
järkevä turvan taso kuhunkin tilanteeseen.
On syytä miettiä, miten vakavia asioita seuraa, jos tietojärjestelmä
tai sen jokin osa lakkaa toimimasta tai se joutuu rikollisen käsiin.
Miten olennaisia, korvaamattomia tietoja voi tuhoutua tai tulla
väärinkäytetyiksi tai väärennetyiksi?
Mihin järjestelmästä voi päästä ja mitä siellä voi tehdä?
Voiko joku esimerkiksi sitä kautta esiintyä jossakin muussa järjestelmässä
toisena ja tehdä tilauksia ja tilisiirtoja, antaa määräyksiä tms.?
Riskien arvioinnin perusteella voidaan sitten järkevästi arvioida,
millaiset turvatoimet ovat tarpeen. Jos tietokonetta käytetään vain
siihen, että kirjailija kirjoittaa sillä romaania, niin keskeisintä
on taata, että käsikirjoituksesta on kunnolliset varmuuskopiot.
Jos taas "henkilökohtainen" tietokone on yrityksen maksuliikennettä
hoitavan työntekijän työväline, on ennen muuta estettävä se, että
asiattomat pääsevät maksuliikennejärjestelmään.
Turva-asiantuntijan ja tavallisen käyttäjän vuorovaikutus
Niitä asioita, joissa tietoturva on äärimmäisen tärkeä, hoitavat
toivottavasti kovan luokan asiantuntijat. Mutta
tämän lisäksi tarvitaan tavallisten
käyttäjien myötävaikutusta. Tämä tarkoittaa muun
muassa asiantuntijoiden antamien toimintaohjeiden noudattamista,
ja ohjeiden ymmärtäminen puolestaan voi vaatia perustietämystä
tietoturvasta. Hyvin toimivassa isossa yrityksessä ei esimerkiksi
jätetä tiedostojen varmuuskopiointia jokaisen käyttäjän itse tehtäväksi,
mutta jokaisen on kyllä osattava tallentaa tärkeät tiedostonsa sellaisiin
paikkoihin, että ne tulevat keskitetyn varmuuskopioinnin piiriin.
Turva-asiantuntijoiden on tärkeää saada ongelmat tietoonsa
mahdollisimman nopeasti. Siksikin tavalliset käyttäjät
tarvitsevat yleistietoa turvaongelmista, jotta he eivät esimerkiksi
luokittelisi kaikenlaisia laitteiden ja ohjelmien käytön arkisia pulmia
"viruksiksi" mutta toisaalta tunnistaisivat
epäilyttävät tilanteet, joista on syytä ilmoittaa asiantuntijalle.
Kotikonekin voi olla astinlauta isoille tietomurroille
Tietoturvassa on myös kyse kokonaisuudesta, jossa yhden osan
turvattomuus voi heijastua laajalle. Vaikka kotikone olisikin enimmäkseen
pelikoneena, sillä saatetaan ottaa yhteys työpaikan tietojärjestelmään,
ja jos tietoturva ei ole kunnossa, luodaan silloin aukko firman
turvamuuriin.
Lisäksi verkon kautta saatetaan tunkeutua kotikoneeseen
ja käyttää sitä monenlaisiin asioihin, apuvälineenä tietorikollisuuteen.
Tunkeutujat erittäin yleisesti
pyrkivät peittämään jälkensä sillä, että eivät yritä tietomurtoa
suoraan omalta koneeltaan vaan hyvinkin pitkien ketjujen kautta.
Turvan minimitaso on kaikille tarpeen
Vaikka tietoturvan tarve ja tavoiteltava turvataso vaihtelevatkin
suuresti, käytännössä kaikki tietokoneet ja tietojärjestelmät on syytä
suojata ja varmistaa jollakin tapaa.
Tämän moni oppii katkerasti liian myöhään, kun
tietokoneen kovalevy lakkaa toimimasta eikä varmuuskopioita ole.
Uuden kovalevyn saa kaupasta, lähes valmista
väitöskirjaa tai kymmenen vuoden aikana
koottua reseptikokoelmaa ei.
Tietoturvan minimitason järjestäminen ei vaadi kovin suurta vaivaa.
Siellä, missä tarvitaan suurta luotettavuutta, on tehtävä enemmän töitä.
Se voi merkitä myös asioiden opiskelun tarvetta ja rahanmenoa.
Yksi keskeinen kysymys onkin, miten kukin käyttäjä voisi löytää hänelle
sopivan tavoitetason, jolla panostus tietoturvaan on järkevässä suhteessa
saavutettavaan hyötyyn. Tämä opas pyrkii auttamaan tässäkin, ja siksi
eri kohdissa kuvaillaan, keille mitkäkin turvajärjestelyt ovat
tarpeellisia.
Kaikkea tietoturvaa ei voi ostaa
Monet yritykset, laitokset ja yhteisöt käyttävät merkittävästi
rahaa ostaakseen palveluita, ohjelmia ja laitteita, joilla
parannetaan tietoturvaa. On myös saatavilla monipuolisia
tietoturvapaketteja.
Niin hyödyllistä kuin tietoturvan ostaminen usein onkin, ei kannata
tuudittautua siihen uskoon, että kaikki on sillä hoidettu.
Jokaisessa organisaatiossa tarvitaan myös omaa tietoisuutta ja
valmiuksia. Kuten tässä oppaassa kuvataan, suuri osa tietoturvaan
kohdistuvista uhkista toimii ihmisten kautta.
Tekniset turvatoimet eivät auta, jos ulkopuolinen saa puhelinsoitolla
tietoonsa salasanoja. Sellaista todella tapahtuu.
|