Siirry metatietojen loppuun
Siirry metatietojen alkuun


Tietyssä Euroopan unionin jäsenmaassa toimivan rekisterinpitäjän eli verkkokauppiaan tulisi toimia kyseisen valtion lainsäädännön mukaisesti. Euroopan unionin jäsenmailla on omat lainsäädäntönsä tietosuojasta, mutta tietosuojaa on pyritty yhdenmukaistamaan unionin sisällä. Yhdenmukaistamistyö on jo pitkällä, vaikkakin vielä kesken.

Euroopan unionin ulkopuolisissa maissa tietosuojaa koskeva lainsäädäntö poikkeaa yleensä suomalaisesta. Sinulla ei välttämättä ole aiemmin esitettyjä tietosuojaan liittyviä oikeuksia ulkomaisen kauppiaan kanssa asioidessasi. Tietosuojan toteutuminen riippuu kauppiaan vastuullisuudesta, joten on hyvä tarkistaa ulkomaisen kauppiaan kanta tietosuojaan jo ennen henkilötietojen antamista.

Kun kauppias on ulkomainen, tarkista kaupan www-sivuilta tiedot siitä, kuka käsittelee henkilötietojasi, missä tarkoituksessa se tapahtuu, luovutetaanko tietoja edelleen ja miten voit tarkistaa tai korjata omat tietosi tai kieltää niiden käytön esimerkiksi markkinoinnissa. Nämä asiat ja ohjeet löytyvät usein otsikolla "Privacy policy" tai "Privacy statement". Jos et hyväksy kaupan ilmoittamia toimintatapoja tai kauppias ei kerro käytännöstään tietosuojaan liittyen lainkaan, mieti oletko valmis antamaan henkilötietojasi.

EU:ssa apua tietosuojaviranomaisilta

Jos tietosuojaan liittyvien oikeuksiesi käytössä on ongelmia jossakin EU:n jäsenmaassa toimivan kauppiaan kanssa, voit kääntyä kyseisen Euroopan unionin jäsenmaan tietosuojaviranomaisten puoleen, jos tällainen palvelu on tarjolla. Euroopan unionin jäsenmaiden tietosuojaviranomaisten yhteystiedot löytyvät Euroopan komission www-sivuilta  Suomen tietosuojaviranomaiset toimivat yhteistyössä muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden tietosuojaviranomaisten kanssa. EU on julkaissut myös oman tietosuojaoppaansa (pdf).

Tunnukset

Osa kaupoista on hankkinut www-sivuilleen sertifikaatin, vastuullisen verkkokaupan tunnuksen. Maailmalla on jo yli 50 tunnusta ja niitä syntyy koko ajan lisää. Eri tunnusten myöntämiskriteerit voivat erota huomattavasti toisistaan, joten napsauta hiirellä tunnusta ja tarkista tunnuksen myöntäjän sivuilta, mitä se tarkoittaa ja miten edellä esitellyt tietosuoja-asiat on luvattu hoitaa. Tarkista myös kyseisen www-sivun osoite selaimen osoiteriviltä, jotta voit olla varma, että tunnuksen linkki todella vie sen myöntäjän www-sivulle. Jos kauppias ei noudata tunnuksen myöntäjän vaatimuksia, voit ehkä tehdä valituksen tunnuksen myöntäjälle. Se voi poistaa kauppiaan oikeuden käyttää tunnusta. Vastuullisen verkkokaupan tunnuksia käytetään erityisesti Yhdysvalloissa. Suomalaisia tunnuksia on vain yksi, Sampo Safe shop. Ulkomaisia tunnuksia ja niiden vertailua löytyy linkit-osiosta

Varustettu ilmaisella Atlassian Confluence Community License-lisenssillä, joka on myönnetty hankkijalle TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry / Finnish Information Society Development Centre. Evaluoi Confluencea tänään.

Adaptavist ThemeBuilderKäytössä

Adaptavist ThemeBuilder EngineAtlassian Confluence